Heimonen Jorma

Jorma Heimonen

DI, seniorikonsultti IT-alalla

kahden alakouluikäisen isä

https://www.facebook.com/Jorma-Heimonen-102388685254703/

Olen 50v. klaukkalalainen, helsinkiläissyntyinen DI. Työssäni tietotekniikka-alan yrityksen perustajaosakkaana kehitän yritysohjelmistoja. Olen ollut Nurmijärven joukkoliikennetyöryhmän jäsen vuodesta 2019. Kokemusta vaikuttamisesta minulle on kertynyt lukion oppilaskunnasta harrastusyhdistyksiin. Vanhemmuus on tuonut mukanaan erilaisia toimikuntia ja vastuutehtäviä.

Klaukkalaan minut toi aikoinaan kiinnostukseni vanhoihin taloihin ja perinnerakentamiseen. Myös Nurmijärven sijainti pääkaupunkiseudun kupeessa ja hyvillä yhteyksillä muualle Suomeen helpotti muuttopäätöstä. Nurmijärvellä on ollut hyvä asua, elää ja kasvattaa perhettä. Haluan olla mukana vaikuttamassa, että Nurmijärvi on jatkossakin houkutteleva paikka asua, työskennellä ja yrittää.

Perheeseeni kuuluu kaksi alakouluikäistä lasta sekä kuvataiteilijavaimo. Rakkain harrastukseni on klassinen musiikki, erityisesti laulaminen sekä kuorossa että soolona. Poikani kanssa aloitimme vuosi sitten kitaransoiton. Vapaa-aikaa vietän mieluiten lasten kanssa puuhaillen, musisoiden ja lukien. Viimeksi tartuin Barack Obaman kirjaan ”Luvattu maa”, joka kuvaa hienosti politiikan tekemisen haasteita ja sen vaatimia kompromisseja maailman suurimmalla foorumilla.

Vaaliteemani 2021

  1. Kestävä liikkuminen
    Nykyaikainen yhteiskunta perustuu ihmisten ja ajatusten liikkumiseen. Liikkuminen kuitenkin kuormittaa ympäristöä. Nurmijärvi on laaja ja osin maaseutumainen pitäjä, jossa henkilöauto on usein välttämätön kulkuväline. Silti moni täällä asuvakin haluaisi liikkua mahdollisimman kestävästi. Käyttää joukkoliikennettä silloin, kun se on mahdollista ja helppoa, esimerkiksi matkoihin pääkaupunkiseudulle. On tärkeää rohkaista lapsia ja nuoria kulkemaan itsenäisesti busseilla harrastuksiin ja kavereiden luo. Myös ikäihmiset tarvitsevat lisää tietoa arkipäivien varsin runsaasta vuorotarjonnasta. Seuraavan valtuustokauden keskeisin tavoitteeni on joukkoliikennejärjestelmän parantaminen kehittämällä tiedotusta ja matkustajainformaatiota, lipputuotteita sekä vuorotarjontaa.
  2. Innovaatiot
    Uskon, että korkea osaaminen ja innovaatiot ovat ainoa tapa ratkaista ihmiskuntaa, Suomea ja Nurmijärveä riepottelevat haasteet. Ilmastonmuutokseen, pandemiaan, kansainväliseen kilpailukykyyn,
    samanaikaiseen työttömyyteen ja työvoimapulaan, väestön ikääntymiseen ja eriarvoistumiseen vastataan monialaisella tiedolla, luovuudella ja osaamisella. Innovaatiot syntyvät harvoin yksin. Niitä
    tehdään yhdessä muiden ihmisten kanssa, olivatpa he sitten samasta tiimistä, omasta kunnasta, naapurikunnasta tai toisesta maasta.
    Haluan työskennellä sen eteen, että Nurmijärvi on kunta, johon innovatiiviset tulevaisuuden kasvuyritykset haluavat sijoittua. Nurmijärven kunnan tulee olla edelläkävijä ja perustaa päätökset
    tietoon ja vaikutusarvioihin. Innovatiivinen kunta on houkutteleva työnantaja, joka panostaa henkilökuntansa ammattitaidon kehittämiseen ja saa hyvän maineensa avulla houkuteltua uusista
    hakijoista parhaat.
  3. Koulutus ja sivistys
    Sivistysvaltiossa jokaisella on oikeus laadukkaaseen ja tasa-arvoiseen koulutukseen varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Koulutus vähentää eriarvoistumista ja suojelee demokratiaa. Tulevaisuuden innovaatiot pohjustetaan laadukkaalla koulutuksella. Monialaisen yleissivistyksen lisäsi tarvitsemme, ekososiaalista ymmärrystä, moninaisuusosaamista sekä taidetta ja kulttuuria itseisarvoina, mutta myös siksi, että osaisimme kuunnella toisiamme ja toimia yhdessä. Ilman sivistystä ei ole inhimillisyyttä. Lupaan työskennellä sen eteen, että Nurmijärvi tarjoaa jatkossakin lapsille ja nuorille laaja-alaista perus- ja toisen asteen koulutusta. Haluan myös toimia laadukkaan taiteen perusopetuksen, vapaan sivistystyön sekä vapaa-ajan kulttuuri- ja urheilutoiminnan puolesta.